Muovin myytit – mikä on totta ja tarua?

Myytti 1: Muovi on edullista, koska sen tuottaminen on edullista

TOTTA JA TARUA:
Muovin valmistaminen on moniin muihin korvaaviin materiaaleihin verrattuna suhteellisen edullista, mutta se ei ole koko totuus: lopullinen hinta on paljon korkeampi ja osittain meiltä piilossa. Kokonaisuudessaan muovintuotannon ympäristökustannukset ovat vähintään kymmenen kertaa korkeammat kuin muovin markkinahinta.

Muovintuotannon hinta muodostuu monista muuttuvista tekijöistä, jotka liittyvät erilaisiin markkinavoimiin. Muovin markkinahinta on sidottu fossiilisten polttoaineiden hintoihin, jotka voivat vaihdella merkittävästi kysynnän, globaalien kriisien, ympäristökatastrofien ja muiden muuttujien perusteella.

Todellisia kustannuksia on kuitenkin paljon enemmän mitä itse hintalapussa lukee – etenkin ympäristöön liittyvät ulkoisvaikutukset ovat pitkällä tähtäimellä merkittävät muun muassa uusiutumattomien luonnonvarojen ehtymisen ja kasvihuonekaasupäästöjen vuoksi. Tällä hetkellä yli 10 % globaalista öljyntuotannosta hyödynnetään muovin valmistuksessa. Pelkästään muovin alkutuotannosta syntyvät kasvihuonekaasupäästöt kattavat suurimman osan koko muovin elinkaaren ilmastopäästöistä. Muita haitallisia ympäristövaikutuksia syntyy esimerkiksi raaka-aineiden hankinnan ja tuotannon maankäytöstä ja kemikaalikuormasta.

Myytti 2: Kaikki muovi voidaan kierrättää

TARUA:
Teoriassa suurin osa muoveista voitaisiin kierrättää, mutta käytännössä moni asia vaikuttaa siihen, että myös kaikista eniten kierrätettyjen muovien kuten HDPE- ja PET-muovien kierrätysaste on maksimissaan 50 %. Maailmassa on tähän päivään mennessä tuotettu jopa 10 miljardia tonnia muovia, josta vain noin 10 % on kierrätetty.

Yksi kierrätystä vaikeuttavista asioista on muovijätteen sekalaatuisuus. Monissa muovituotteissa on useampaa erilaista muovilaatua sekaisin, ja koska näillä muovilaaduilla on erilaiset ominaisuudet (esimerkiksi sulamispiste), niiden prosessointi kierrätyslaitoksilla on haastavaa ja kallista. Lisäksi monimateriaalituotteista, kuten muovipinnoitetuista paperi- ja kartonkipakkauksista täytyy erotella materiaalit kierrätystä varten.

Suurimmassa osassa muoveja on myös valtava määrä erilaisia lisäaineita, kuten pehmittimiä, UV-suojia, väriaineita tai muita haitallisia kemikaaleja, jotka vaikeuttavat kierrätysprosessia. Tiesitkö, että mustan värinen muovi saattaa jäädä optisilta lajittelukoneilta tunnistamatta, jolloin se ei päädy kierrätykseen?

Sekalaatuisen tai lisäaineita sisältävän muovin kierrätyksessä syntyvä uusiomuovi voi olla ominaisuuksiltaan heikompilaatuista kuin neitseellinen muovi, mikä rajoittaa uusiomuovin käyttöä. Esimerkiksi tietynlaisia korkeaa hygieniaa tai kestävyyttä vaativia muovituotteita ei välttämättä voida toistaiseksi valmistaa kierrätetystä muovista.

Myytti 3: Biomuovit ovat ratkaisu muoviongelmaan

TARUA:
Biomuoveista puhuessa saatamme puhua sekaisin joko fossiilipohjaisista biohajoavista muoveista, tai biopohjaisista materiaaleista valmistetuista muoveista, jotka eivät kuitenkaan hajoa. Tämän vuoksi termi Biomuovi voi olla harhaanjohtava.

Biopohjaisia muoveja on kehitetty korvaamaan perinteisiin muoveihin vaadittavia fossiilisia raaka-aineita, kuten raakaöljyä ja maakaasua. Niissä raaka-aineina voi olla esimerkiksi sokeriruoko tai maissi. Nämä muovilaadut aiheuttavat kuitenkin ympäristössä samankaltaisia ongelmia kuin fossiilipohjaiset muovit, sillä nekin hajoavat mikromuoveiksi. Lisäksi on esitetty huolia siitä, että raaka-aineiden viljelyyn käytettäisiin ravintokasveille sopivaa viljelymaata, jolloin ruuantuotantoon vaadittavia resursseja hyödynnettäisiin muovintuotantoon.

Hankalinta biomuoveissa on niiden lajittelun ja kierrätyksen haastavuus. Biohajoavat muovit eivät hajoa tarpeeksi nopeasti, että ne kulkisivat edes biojätteen käsittelylaitoksissa ongelmitta järjestelmän läpi, kotikomposteista puhumattakaan. Kotikomposteihin ei kuulu minkäänlainen, edes biohajoava muovi.

Oli kyse mistä tahansa biomuovista, se ei ratkaise liian alhaista kierrätysastetta eikä niitä ongelmia, joita syntyy tällaisen materiaalin päätymisestä ympäristöön.

Myytti 4: Mikromuovia leviää ympäristöön vain muoviroskista

TARUA:
Mikromuoviksi kutsutaan halkaisijaltaan alle 5 mm kokoisia muovipartikkeleita. Roskaantuminen on merkittävin mikromuovin lähde etenkin merissä. Myös Itämeressä ja sen rannoilla on paljon muoviroskaa, joka hajoaa ajan saatossa pienemmiksi osiksi. Sekä Helsingin että koko maailman yleisin roska on tupakantumppi, joka ei hajoa täysin koskaan – suurin osa tumpeista on valmistettu muovista, ja ne sisältävät itse muovin lisäksi valtavan määrän haitallisia, eläimille myrkyllisiä aineita. Roskaantuminen ei kuitenkaan ole ainoa mikromuovin päästölähde.

Kaupungeissa yksi merkittävimmistä mikromuovin lähteistä on autotiet. Kuluvat autonrenkaat ja katumaalit päätyvät sadevesien mukana ympäristöön ja kaivoista mereen.

Toinen kaupungeissa yleinen mikromuovin lähde on tekonurmet. Urheilukenttien tekonurmet on valmistettu muovista, ja suuressa osassa kenttiä on edelleen pohjan pehmikkeenä kumirouhetta, joka päätyy helposti ympäristöön suoraan kentiltä tai kengänpohjista. Helsingin kaupunki vaihtaa nykyisin kenttien peruskorjausten yhteydessä muovirouhetta luonnonmukaisiin materiaaleihin, kuten oliivikivirouheeseen. Myös tekonurmialustojen materiaalien kierrättämismahdollisuuksia selvitetään.

Näiden lisäksi mikromuovia päätyy ympäristöön esimerkiksi tekstiileistä. Erilaiset polyesteri- ja viskoosimateriaalit ovat hyvin yleisiä sekä vaatteissa että kodintekstiileissä. Niistä irtoaa muovisia kuituja esimerkiksi pyykinpesukoneesta tai suoraan huoneilmaan. 

Jätevedenpuhdistamot pystyvät poistamaan suurimman osan mikromuovista, joten sitä ei päädy puhdistettujen vesien mukana suoraan ympäristöön. Haasteena on kuitenkin kiintoaineliete, jonne puhdistetun veden mikromuovit jäävät. Lietettä halutaan käyttää hyödyksi esimerkiksi lannoitteena, jolloin mikromuovit päätyvät maaperään. Jätevesilietteen onkin arvoitu olevan yksi merkittävimmistä mikromuovin lähteistä maaperässä.

Mitä pitäisi siis tehdä?

Edistetään muovin kiertotaloutta ja pidennetään sen elinkaarta

Muovin elinkaari on tällä hetkellä liian lyhyt, ja liian suuri osa siitä ei päädy uusiokäyttöön. Muovintuotannon määriin ja ympäristövaikutusten kompensointiin voidaan vaikuttaa esimerkiksi talouspolitiikalla, mutta ylikulutuksesta tulee silti edetä kohti kestävämpää tuotantoa ja kulutustottumuksia. Muovin kiertotaloutta edistetään jo heti tuotannon alkuvaiheista lähtien, jos tuotteet ja materiaalit suunnitellaan kestäviksi ja kierrätettäviksi. Kuluttajille tulee myös tarjota enemmän mahdollisuuksia valita pitkäikäinen ja kierrätettävä tuote, sillä tällä hetkellä kertakäyttömuovit ovat usein ainoa vaihtoehto.

Muovin kierrätys on vielä kallista ja kierrätyskapasiteetti on rajallista, mikä voi johtaa muovin polttamiseen energiaksi tai muovin päätymiseen ympäristöön. Jotta muovin kierrätystä voitaisiin tehostaa, tulisi muovituotteet suunnitella jo lähtökohtaisesti kierrätykseen soveltuviksi. Kierrätetyn muovin kysynnän kasvu olisi myös tärkeää. Kierrätysmenetelmien teknologia kehittyy jatkuvasti, ja sen myötä yhä suurempi valikoima erilaisia muovilaatuja voidaan kierrättää uusiomuoviksi ja kierrätetyn muovin laatu paranee.

Roskaantumiseen voi meistä jokainen vaikuttaa

Olitpa sitten kaupungissa, rannalla tai metsäretkellä, ainoa paikka roskille ja tupakantumpeille on roska-astia. Lisäksi voit kerätä roskia itse ulkona tai osallistua siivoustalkoisiin, joita järjestetään myös Helsingissä joka kesä.

Tunne muovit ja käytä niitä vähemmän

Liikenteen mikromuovikuormitusta voi vähentää esimerkiksi vähentämällä yksityisautoilua ja käyttämällä kitkarenkaita talvella. Lisäksi suosimalla luonnonmateriaaleja vaatteissa ja kodintekstiileissä, ja ylipäätään turhan muovitavaran kulutuksen vähentäminen auttaa ympäristöä.

Kuluttajalle on tärkeää tietää, kuinka biomuovit tulee lajitella, jotta ne päätyvät asianmukaiseen jatkokäsittelyyn. Kuten kaikissa muissakin muovilaaduissa, selkeät kierrätysmerkinnät pakkauksen tai pussin kyljessä auttavat tunnistamaan oikean roskiksen.

Biomuoveja ei tulisi markkinoida suoraan ympäristöystävällisenä vaihtoehtona tai luonnossa biohajoavana, sillä se voi olla kuluttajalle harhaanjohtavaa ja aiheuttaa muun muassa roskaantumista.

Jotta biomuovien tuotanto ei kilpailisi ruuantuotantoon soveltuvasta maatalousmaasta, vaihtoehtoja biomuovin raaka-aineiksi on selvitetty erilaisissa tutkimuksissa ja hankkeissa. Esimerkiksi orgaanisia jätteitä ja ei-elintarvikekäyttöön hyödynnettävien kasvien käyttö vähentäisi riippuvuutta maatalouden ruokakasveista. 

Lue lisää BALTIPLAST-hankkeesta (englanniksi)

Kirjoittaja Kati Kauppi on projektipäällikkö Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista.